Kun vielä asuin vanhempieni luona, oli isälläni tapana mennä kellariin ryyppäämään. Kukaan ei muka huomaisi mitään, ja hän oli muka tekemässä jotain askareita. Opiskeluaikana asuin jo muualla (muutin heti kun täytin 18), mutta kuitenkin lähellä vanhempiani. Kävin siellä, jos oli tehtävänä jotain kouluhommia jotka vaativat tietokonetta. Naapurissamme oli perhekoti, ja tunsin siellä asuvat lapset. Yksi lapsista kasvoi kanssani aikuiseksi, ja päädyimme samaan opiskelupaikkaan, samalle luokallekin. Hän tiesi perheoloni, mutta asioista ei koskaan puhuttu. Tämän kaiken lisäksi isäni oli yksi opettajistamme, joten koko luokka tunsi hänet.

Kerran sitten minun ja tämän perhekodissa kasvaneen luokkakaverin oli määrä tehdä yhdessä jotain harjoitusta. Yritimme sopia tapaamispaikkaa, ja tajusin, että minun vanhempieni luokse emme voisi mennä, sillä isäni oli lähtenyt jo aikaisemmin ja olisi jo korkannut ensimmäisen (ja ties kuinka monennen) pullon. Aloin sanoa, että "meille emme voi mennä, koska.... koska meillä on kellarissa valot". Koulukaverini tajusi heti mistä on kyse, ja ehti kysyä vain "taasko?", kun koko muu porukka alkoi nauraa, ja joku koiraleuka kysyi, onko myös vintti pimeänä. Vastasin, että sitten myöhemmin illalla.