Viime kesänä järjestimme minun ja veljeni omistamalla kesämökillä kattotalkoot. Sinne oli kutsuttu aika paljon väkeä, ja tarjosimme ruuat sekä juomat koko porukalle. Myös meidän vanhempamme olivat paikalla. Äiti minun kanssani keittiössä kokkaamassa, isäni heilui "työnjohtajana" työmaalla. Katolle menijäksi hänestä ei ole, painoa on sen verran paljon. Ei kohta enää taivu solmimaan kengännauhojaansakaan... No, siitä ei nyt ollut tarkoitus puhua.

Ennen talkoiden alkua varmistelimme juomien (olut) riittävyyttä. Kylmässä oli niin ja niin paljon, mutta riittääköhän se kuitenkaan? Päätimme poikaystäväni kanssa lähteä hakemaan lisää juotavaa, ihan varmuuden vuoksi, läheisestä kyläkaupasta. Toimme yhden mäyräkoiran, sen pitäisi kaiken järjen mukaan riittää. Vaan kuinkas sitten kävikään...

Siellä "työnjohtajan" ominaisuudessaan isäni tietysti veti niin paljon kylmää kaljaa kuin vain suinkin kerkesi. Sillä seurauksella, että kun katto oli valmis ja talkoolaiset siirtyivät ruokapöytään, ei kylmässä ollutkaan enää yhtään kaljaa! Noloina jouduimme tarjoamaan miehille lämmintä juomaa. Vaan vielä nolommin kävi viisi minuuttia myöhemmin, kun minä menin laittamaan lisää juotavaa kylmenemään. SITÄ EI OLLUT!!! Löysin pari pulloa, mutta missä olivat loput!?!?!? Selvisi, että isäni oli siinä vetäissyit myöskin talkoolaisille varatut kaljat. Ja siitähän sitten syntyikin taas kunnon sota. Talkoolaiset onneksi saivat kukin tarpeeksi juotavaa, lopulta kylmääkin. Mutta isäni... Voi sitä raivoa, kun hänelle ei illaksi jäänytkään yhtään olutta! Huusi minulle pää punaisena, miten on minun vikani, että oluet loppuivat, olin kuulemma ostanut liian vähän (todellisuudessa isäni oli huolehtinut juomahankinnoista, ja se yksi mäyräkoira oli ihan vain varmuuden vuoksi hankittu, ettei vain lopu kesken). Isäni oli niin raivona oluiden loppumisesta, että lähti sitten yhden talkoolaisen kyydissä takaisin kaupunkiin. Me muut jäimme hölmistyneinä (mutta helpottuneina) viettämään iltaa mökille.