Lauantainen seikkailuni koukkasi siis ryyppyremmin kautta. En minä siellä pitkään viihtynyt, vaan lähdin pois. Yksi miehistä kyseli sitten, jos minun kyydilläni pääsisi kotiinsa. Lupasin kyydin, kunhan mies vain antaa ajo-ohjeita! Emme olleet ennen tavanneet, mies oli minulle täysin outo. Naapuri oli koko sen hetken minkä juhlissa olin, yrittänyt "naittaa" minua miehelle. Selitti omistuksia, maita ja mantuja. Vastailin ystävällisesti, että minulla on jo joku, vaikkei naapuri asiasta mitään tiennytkään. Ja tällä miehellä kun nyt vielä sitten oli viidenkymmenen lehmän lisäksi vaimokin kotona. Ja lapsia. Ja nyt se oli niin kännissä, että tuskin pystyssä pysyi. Siinä ne känniääliöt istuivat, kilvan kehuivat toisiaan josko heistä joku minulle mieheksi. Ei kiitos!

Siispä suunta kotiin, mutkan kautta jälleen. Karjatilallinen kyytiin ja liikkeelle. Juttelimme niitä näitä, ja mies kehuskeli miten mukava olen. Ja nättikin vielä. Ja sitä, tätä ja tuota. Kohteliaasti vastailin, ja toivon hiljaa mielessäni, että mies ei asuisi kovin kaukana. Ajo-ohjeet menivät sitten ihan pieleen, ja jouduimme koukkaamaan pienen lenkin kun mies ei sitten muistanutkaan, mistä käännytään. Just joo. Ja sitten paloi pinna. Laittoi kätensä minun harteideni ympärille. Että se kehtasi! Räjähdin, että nyt irti tai kävelet! Otti kätensä pois, mutta alkoi ihmetellä miksi olen niin kamalan jyrkkä. Murahtelin jotain. Mies ei antanut periksi, vaan sitkeästi alkoi ehdotella treffejä. Kun en lähde, niin en lähde. Mistä käännytään? Ja taas ajoimme risteyksen ohi... Pakki päälle ja takaisin. Murahdin miehelle, että hän on harvinaisen hankala kotiinpalautettava. Ei kuulemma huvita mennä kotiin, kun siellä on "sellainen pirttihirmu odottamassa". No, itsepä olet pirttihirmusi valinnut, hyvää yötä (olimme lopulta saapuneet talon pihaan)! Vaan tämäpä ei pääse ovesta ulos. Vielä sönköttää kännin tuomalla itsevarmuudella, miten minun pitäisi rentoutua ja hän on hyvä pano. VOI SAATANAN PERKELEEN SITÄ TÄTÄ JA TUOTA!!! Mikä siinä on niin vtun vaikea tajuta, että EI!?!?!? Vaikka unohdettaisiin vaimot ja lapset, niin minua kun ei tuommoinen känniääliö kiinnosta. Ja koskepas vielä kerran niin vedän sinua päin näköä.

Ei ollut ensimmäinen kerta. Jostain mystisestä syystä miehet tuntuvat ajattelevan, että alkoholi tekee heistä kertakaikkisen vastustamattomia, ja eivät voi ymmärtää minua joka en tahdo heitä lähellenikään humalassa. Sana "ei" katoaa sanavarastosta ja tajunnasta samaa vauhtia kurkusta vedetyn viinan kanssa. Millä oikeudella, kysyn vaan? Minuun ei saa koskea. Ei edes vähän. Ei edes ihan pikkasen. Ja ihan turha tulla jälkikäteen selittämään "että kun olin vähän humalassa". Olkaa vaikka taju kankaalla viinojenne kanssa, itsepähän olette tilanne aiheuttaneet. Minä en kanna yhdestäkään känniääliöstä vastuuta, enkä anna. Vaikka olenkin nyt jyrkän pihtarin maineessa. Minä olen ihan tyytyväinen maineeseeni, mieluummin olen pihtari kuin jakorasia. Ja minä ihan oikeasti lyön, jos ei mene hyvällä perille. Ehkä sitten pahalla. Ajattelin tänään ilmottautua potkunyrkkeilykurssille. En ole kiltti enää. Minun pinnani ei enää veny yhdenkään känniääliön kohdalla.